"Kuolee karja
Kuolee suku
Samaten itse kuolet
Vaan nimi
Ei koskaan kuole
Hältä ken on hyvän saanut
Kuolee karja
Kuolee suku
Samaten itse kuolet
Yhden tiedän
Mik' ei kuole
Manalle menneen maine"
(H'vam'l)
Jo luku viimeinen saa
Surmansa kohdannut lepää sijallaan
Veljet maljan simaa nostavat
Tyhjäksi juovat nimeen vainajan
Kaunis laiva kantaakseen saa miehen ɾauenneen
Laskua tuonpuoleiseen se vartoo ɾannalla
Aseet, korut, ɾikkaudet matkamies saa mukaansa
Alla suuren ɾovion [C7]lipuu hautansa
(Ja katso! Voiko toista niin ylvästä näkyä olla)
(Kuin hiljaisten liekkien kurotus tähtiä kohti)
Kuolemaan me jok'ikinen kuljemme
Jumalat ovat elävät valinneet
Veljemme syliin aaltojen laskemme
Jää hyvästi, sinut aina muistamme
Kunniaa ei miekka voi taltuttaa
Jumalat ovat sankarit nimenneet
Veljemme tuonen herralle luovutamme
Siis hyvästi, kunnes jälleen kohtaamme
