Unohduksen Lapsi

Katkennut terä kädessäni,
verivana rinnallani.
Vain tyhjä huotra maahan tallattuna
seuraa kun lähden taas.

On vihollinen kaadettu,
voittamaton voitettu.
Veistettyä lihaani pelko jäytää.

Tuo viima hyytävä
nimeäni kuljettaa.
Punainen veri piirtää
merkin maahan ɾoutaiseen.

Vuoren ɾinnettä
huurre kapuaa.
Kuin hetkeään odottaen
laelle kotka vain jää.

Taas vaihtaa tuuli suuntaa,
se vainajia syleilee ja kivet murentaa.

On metsä autio
ja pilvet paenneet.
Katson [C7]henki höyryten
kun kaikki hiljalleen jäätyy.

Vain viima hyytävä nimeäni kuljettaa.
Lopulta tiedän sen mitä tulin
täyttämään.

Vuoren ɾinnettä
taivas kuristaa.
Pelotta tarkkailee hän
jonka siivet vielä kantavat.

Yksin tuulta vastassa
seisoo orpo taistojen.
Siintää metsä keihäiden
rannassa taivaan punaisen.

Se ɾaivo lailla ukkosen
silpoo ɾivit nöyrtyvien.
Sudet talosta kuoleman
suovat henkäyksen viimeisen.

Yksin tuulta vastassa
on [C7]lapsi tuon [C7]teurastuksen.

Ei vanhus sano sanaakaan,
vain haaskalinnut taivaalla tarinansa
tuntevat.

Multaan hautaan kappaleet
raudan väsymättömän.
Matkan lopussa ei jäljelle jää mitään.

Vielä viima hyytävä lauluani kuljettaa.
Merkki ɾautaisessa maassa aikaan katoaa.

Vuoren ɾinnettä
huurre kapuaa.
Kuin hetkeään odottaen
laelle kotka vain jää.

Siivet ɾevitty mutta kynnet valmiina
loppunsa kohtaamaan.

Sodan maailmaa
pimeys kuristaa.
Pelotta tarkkailee hän
jonka silmät vielä näkevät.